torstai 24. marraskuuta 2016

Harrin tunnilla tehtyä

Leikimme taas Rhinolla... Tehtiin ensin tollainen alimmaisena oleva tähti, jota ei olisi tarvinnut tallentaa, tallensinpa kuitenkin.
Sormusta sitten seuraavaksi...


Sellaista sitten, moi

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Pahin painajaiseni: kruunuistutus

Tämän kauhistuttavan ja painajaisia aiheuttavan sormuksen tekeminen aloitettiin jo ennen syyslomaa, mutta helpotuksekseni se jäikin sitten keskeneräisenä työkalupakkiin lojumaan kun tehtäväksi vaihtuikin tuo aiemmin postattu kantasormus. Myönnän kyllä, että olin tästä tauosta erittäin onnellinen. Kruunuistutus on ehdottomasti ollut haastavin työ tähän mennessä, enkä voi edes kuvitella tekeväni tuosta vielä pienempää kruunua. No okei valehtelin, sillä olen katsellut erästä omaa pikkukiveäni sillä silmällä...

Tässä muutama vaihekuva kruunun teosta.Erittäin paskoista kuvista syytän pilvessä ollutta aurinkoa, kuvaukseen käytetyllä ipodilla ei tietenkään ole mitään osaa asiaan. Alla ensimmäinen kruunu on päässyt jo "suppiloksi" ja toinen odottaa sahausta. Näkyyhän siinä myös sormukseen opettajalta valitsemani vaaleanpunainen söpöilykivi ;)


Seuraavassa surkeassa kuvassa näemme kuinka ammattimaisesti juotan suppiloa kasaan. Juotettahan ei ole yhtään liikaa tuohon pikkusaumaan.


Seuraavaksi suppilo muotoiltiin kartioraudassa kauniimman muotoiseksi, tästä vaiheesta ei ole valitettavasti kuvia koska vain kaksi kättä löytyy allekirjoittaneelta. Alla olevassa kuvassa suppilo on jo muodossaan ja kiinnitetty tuollaiseen kätevään apuvälineeseen kruunun aukkojen sahausta varten.


Ja sitten alettiinkin sahaamaan niitä aukkoja, aivan järkyttävät niistä tuli ensimmäisillä yrityksillä kun vertasi opettajan mallikappaleeseen. Juuri sen vuoksi varmaankin teimme noita suppiloita kaksi kappaletta, itselle tuli ainakin se varakappale tarpeeseen kuten tästä alla olevasta kuvasta voi päätellä...


Muita työvaiheita en yllätäen muistanut taaskaan kuvata, niin on käynyt jo aika monen korun kanssa. Jospa seuraavasta projektista vihdoin muistaisi, alamme nimittäin tekemään laatikkolukkoa. 

Lohdutukseksi työvaihekuvien puutteeseen voitte kuitenkin ihailla upeita ja selkeitä muistiinpanojani kruunun tekemisestä.


Tällä hetkelllä tilanne on se että sormus on nyt jo kasassa ja kivikin kiinnitetty, viimeistelyä vaille valmiina. Hieman vielä täytyy kruunun kärkiä hio ja ehkä hieman myös sormuksen muotoa parannella ja sitten tietty pilssata ja kiillottaa.

Loppuun nyt kuitenkin todellinen mestariteos valokuvauksen alalta.


Siinähän se nyt kasassa möllöttää. Ei todellakaan kovin katseenkestävä ole tuo lopputulos, tästä maailman parhaasta kuvasta ei onneksi vain ne virheet pahemmin erotu. Hemmetti, meninkin paljastamaan, joku olisi vielä voinut kuvitella että tuo on onnistunut yksilö...

perjantai 11. marraskuuta 2016

Ispiraatiopostausta ja paljon kuvia...

Junassa on hyvä postailla... Tässä olisi inspispostaus jota olen jo tovin suunnitellut. Valtavan kuvamäärän välttämiseksi leikin hieman puhelimen kollaasiohjelmalla :D

Löysin kirjan kirjastosta ja pienen selailun jälkeen tuo valtava opus oli pakko mukaan lainata.

Yllä muutama omaan silmään kaunis koru, tuo alimmainen myös vaikken ihan heti itse huopaa kultaiseen koruun yhdistäisi.

 

Koristeellisia koruja nämäkin. Vasemmalla oleva leikittelee niin upeasti perspektiivillä, että jäin sitä kauaksi aikaa tuijottamaan. Ja ylhäällä oikealla on yksi suosikeistani. Voin vain hämmästellä sitä taitoa joka tämän tekemiseen on tarvittu.

Sukelluskello on myös suosikkejani kirjasta. Samoin nuo upeasti kiedotut kivet. Aina ei kiven istuttamiseen tarvita kehystä tai kynsiä ym.

 

Nämä ovat niin yksityiskohtaisesti toteutettuja, että jälleen vain toivon kykeneväni jonain päivänä samanlaiseen tulokseen.

Löytyihän kirjasta muutama synkkääkin puoltani puhutteleva koru. Luuranko olisi ehdoton ykkössuosikkini ilman noita sisukaluja ;)

 

Tällaista ispiraatiota tällä kertaa. Kirja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen jos se vastaan tulee. Suurin osa oli melko erikoisia ja "taiteellisia" koruja, paremminkin näyttelytöitä kuin varsinaisia käyttökoruja, mutta näin laajasta valikoimasta varmasti jokainen löytää jonkinlaisia suosikkeja.