lauantai 8. lokakuuta 2016

Ensimmäiset koulutyöt

Aloitin opiskelut Tyrvään käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksessa 11.8.2016 ja jo seuraavalla viikolla pääsimme aloittamaan hopean työstämisen. Ensimmäinen tehtävä oli suunnitella nimikirjainriipus annetuilla mitoilla ja ohjeistuksia seuraten. Sahausharjoitukseksi ryhmänohjaajamme Mirja tätä kutsui :)
Seuraavaksi teimme kaksi erilaista sormusta, puolipyöreän ja leveämmän sileän, flakka taitaa olla tämän mallin nimi ellen ihan väärin muista. Kummankin näistä sormuksista olen jo muokannut edelleen, mutta onneksi olin tajunnut ne ennen sitä kuvata.
Leimaamistakin pääsimme tietty kokeilemaan ja näin jälkiviisaasti ajatellen olisi ollut hyvä idea harjoitella johonkin ylijäämäpalaan eikä suoraan itse koruun :D Kuvaa ei kannata missään nimessä suurentaa, niin voi elää siinä luulossa, että tuo keskimmäinenkin leima on samoin päin muiden kanssa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti